14.08.2023
Valmista puutarha syksyyn
Lannoite on puutarhan ruokaa ja auttaa sitä selviämään tulevasta talvesta paremmin.

Kesä vaihtuu syksyyn ja ilmat viilenevät on syyslannoituksen aika. Nimestään huolimatta syyslannoite kannattaa antaa jo elokuun aikana. Tällöin kasvit ehtivät hyödyntää annetut ravinteet ja siirtyvät talvilepoon oikeaan aikaan.
Syyslannoitetta kannattaa antaa kaikille puutarhan kasveille; nurmikolle, perennoille, koristepuille ja -pensaille, havuille, marjoille sekä hedelmille.
- Syyslannoituksen antamisen marjapensaille ja hedelmille on hyvä suorittaa jo sadonkorjuun jälkeen.
- Muiden kasvien lannoitus tehdään hyvissä ajoin ennen lehtien kellastumista.
- Perennojen lannoitus on hyödyllisin heinä-elokuulla aika.
Syyslannoite antaa kasveille ravinteita seuraavan kesän kukkasilmun alkujen muodostamiseen ja parantaa kasvien talvehtimista.
- Sen antaminen on helppoa.
- Levitä vain lainnoite kasvien juurelle.
- Sama lannoite käy puutarhan kaikille kasveille.
- Lannoittaminen on hyvä tehdä ennen sadetta. Jolloin lannoite imeytyy nopeammin maahan kasvien saataville tai imeytymistä voi nopeuttaa myös kastelemalla kasvit lannoitteen levittämisen jälkeen.
- Syyslannoitetta löytyy sekä kasteluveteen sekoitettavana jauheena, että rakeisena lannoitteena.